Jorma Kalske on julkistanut valtiovallan linjauksen ns. lapsenkiskomisjutussa: lapsen raahaminen tulkitaan pahoinpitelyksi. (Suvaitsematon kiteytti hyvin sen ajatuksen, mikä minullekin tuli mieleen heti päätöksestä kuultuani.)
Sama valtiovalta kuitenkin katsoo lasten mulkkujen silpomisen olevan OK, jos siihen on kulttuurinen tai uskonnollinen syy.
Pahkasialle ei todellakaan ole enää tarvetta.
sunnuntai, kesäkuu 28, 2009
Parodiahorisontti ylitetään jälleen kerran
Tunnisteet:
huomiot,
laki,
rikollisuus,
vitutus,
vähemmistöt
perjantai, kesäkuu 26, 2009
Mitäpä tässä taas sanoisi
Homma-forumilla väitellään vaihteeksi ikuisuusaiheesta nimeltä kopioiminen on sama asia kuin varastaminen.
"Markkinataloudessa yksilö/yritys päättää miten omaa tuotetta/omaisuutta myydään/jaellaan. Kommunismissa valtio päättää miten yksilön/yrityksen omaisuutta kohdellaan. Piraattipuolue = kommunistipuolue, jos kannattaa yksityisen omaisuuden suojan poistamista."
Ei, vaan markkinataloudessa yksilöt päättävät mistä tuotteista maksavat. Yksityiset bittejä jakelevat ihmiset eivät puolestaan ole sama asia kuin valtio, joten kommunismivertauskin menee metsään. Eivätkä piraatit ole kieltämässä taiteilijoiden oikeutta tienata rahaa töillään. Jälkimmäisestä voikin keksiä valaisevan esimerkin:
Kuvitellaan, että katusoittaja soittaa instrumenttiaan kaupungin keskustassa. Osa ihmisistä pitää soittajan musiikista ja niinpä he palkitsevat hänet lahjoittamalla rahaa. Osa ihmisistä puolestaan ei pidä soittajan musiikista, eivätkä nämä myöskään maksa soittajalle mitään. Pitäiskö soittajan nyt haastaa nämä maksusta kieltäytyvät kuuloetäisyydellä olevat ohikulkijat oikeuteen, koska nämä aivan selvästi "hyötyivät" hänen taiteestaan maksamatta siitä mitään, ts. "varastivat" taiteilijalta? Entä siinä tapauksessa että taiteilijan tuotokset leviävät nettiin?
Tai entä jos keksitään keino jolla voidaan kopioida rajattomasti ruokaa? Pitäisikö ruoan kopioiminen kieltää lakiteitse, koska tällöin ruoan tuottajat ja jalostajat jäisivät työttömiksi?
"Itse koen, että materiaalia ja immateriaalia pitäisi kohdella samalla tavalla eli kysyä sen luojalta/omistajalta lupa käyttöön ja kopiointiin."
Tässä vaiheessa järkevä keskustelu päättyy.
No, onneksi aivan lähitulevaisuudessa tiedonsiirtonopeudet ja tallennusmahdollisuudet kasvavat sellaisiksi, että yksityinen kansalainen voi imuttaa vaikka kaikki maailmassa tuotetut elokuvat ja musiikin kohtuullisessa ajassa.
Epäilen tosin, että sama kädet korvilla huudettu "varas, varas, varaaaaas!!" -virsi soi vielä silloinkin.

henkilöt,
kulttuuri,
laki,
rikollisuus,
väittely
torstai, kesäkuu 25, 2009
Hmm
Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.
Millainen älinä olisi noussut, jos tuo lause olisi lukenut bussien kyljissä?

tiistai, kesäkuu 23, 2009
O tempora, o mores
Mielenkiintoista miten asioiden arvostus muuttuu ajan saatossa.
Vielä muutama kymmennen vuotta takaperin joutilaisuutta ihailtiin, sillä se oli varma merkki korkeasta varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Tänä päivänä joutilaisuus samaistetaan (superrikkaat ja vastaavat poislukien) lähinnä työttömyyteen ja luuseriuteen.
Ja nyt on tulossa vielä lama (tai ainakin pahin on vielä edessä), joka alentaa joutilaisuuden tasoa entisestään. Nyyh.

Kysyn vaan
Lapsille opetetaan väkivallan olevan väärin, mutta silti heille luetaan satuja, joissa nälkäänäkevät vanhemmat hylkäävät tylysti lapsensa erämaahan kuolemaan ja kun nämä taianomaisesti pelastuvat metsässä olevaan mökkiin, he ovat niin kiitollisia että polttavat mökin omistavan vanhan mummelin elävältä tämän omassa uunissa (Hannu & Kerttu). Kauneuskilpailussa kakkoseksi jäänyt tanssitetaan tulikuumissa rautakengissä kuoliaaksi (Lumikki) jne.
Voimmeko päätellä pikkulapsille suunnatun väkivallan olevan OK, jos se tehdään kuvitteellisessa muodossa?

sunnuntai, kesäkuu 21, 2009
Kummallinen ilmiö
Auktoriteettiin vedotaan (tai sitä vastustetaan) joskus varsin kummallisilla tavoilla.
-Henkilö X:n mielipiteitä höpsismistä ei tarvitse ottaa vakavasti, koska hän ei ole alan auktoriteetti!
-Hetkinen. Ethän sinäkään tiedä höpsismistä yhtään mitään?
-Tuo on aivan eri asia! Minulla on täysi oikeus kritisoida X:n höpsismistä esittämiä väitteitä ilman, että minun tarvitsisi olla perehtynyt höpsismiin!
Toisinaan auktoriteettiin vetoamista puolustellaan myöntämällä heti aluksi, että kysymyksessä on argumentoinnin virhe.
-Auktoriteettiin vetoaminen on väärin, mutta koska henkilö X on tunnettu höpsismin asiantuntija..
-Hetkinen. Vetoat auktoriteettiin, vaikka se on väärin?
-Typerys! Juurihan minä alussa selitin että auktoriteettiin vetoaminen on väärin!
-Kerro nyt sitten vetoatko auktoriteettiin vaiko et?!?
-Tietysti vetoan, mutta koska itse myönnän sen olevan väärin, virhe katoaa olemattomiin ja väitteeni on nyt paljon uskottavampi!
Olen sanonut tämän monesti aiemminkin, mutta itsensä ylentäminen auktoriteetiksi on ilmiö, joka on aina yhtä surkuhupaisa. Yleensä toimintaa puolustellaan sillä, että henkilö on asiantuntija jollain alalla – jonka ei välttämättä tarvitse liittyä mitenkään käsiteltävään asiaan.
-Koska olen asiantuntija ja tunnettu akateeminen punaniska, ongelmat alalla N johtuvat mielestäni..
-Hetkinen. Millä alalla olet asiantuntija?
-No, olen tutkinut paljon höpsismiä ja erityinen kiinnostuksen kohteeni on mystiikka.
-Eli julistaudut tuosta vain alan N auktoriteetiksi, vaikka oma erikoisalasi on jotain ihan muuta?
-Höpsismin asiantuntemukseni antaa minulle edellytykset ymmärtää myös alaa N, vaikka ne eivät liittyisikään toisiinsa!
Joskus tästä voi seurata varsin pitkäikäisiä väärinkäsityksiä. Linus Pauling uskoi päivittäin nautitun ylimääräisen C-vitamiiniannoksen ehkäisevän sairauksia. Vaikka tutkimustulokset eivät tukeneet Paulingin väitettä, myytti C-vitamiinin sairauksia ehkäisevästä vaikutuksesta elää vielä nykyäänkin, sillä olihan väitteen alkuperäinen esittäjä nobelisti.

sunnuntai, kesäkuu 14, 2009
lauantai, kesäkuu 13, 2009
Pari tosi lyhyttä blogikommenttia
Vasarahammer kirjoittaa Ville Rannasta ja suvaitsevaisuudesta. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu vain siltä, että ihmisten harrastama suvaitsevaisuusliturgia on samanlaista kuin South Parkin metroseksuaalibuumi: jengi väittää olevansa jotain mitä eivät kuitenkaan viime kädessä ole.
Tuplajii puolestaan toteaa keinotekoisen olotilan olevan paremman kuin ”luonnollisen.” Olen samaa mieltä, enkä ole koskaan ymmärtänyt niitä jotka pitävät luonnollista olotilaa (oman käden oikeutta?) parempana kuin keinotekoista. Toinen näkökulma luonnollisuuteen on tietysti se, että viime kädessä aivan kaikki maailmassa tapahtuva on ”luonnollista”, joten mitä tahansa voi puolustella tähän vedoten.

sunnuntai, kesäkuu 07, 2009
Radion kuuntelu triplaantuu
Nettiradio KLF kuuluu nyt myös FM-taajuuksilla. Wikipedian mukaan kanavan tilapäinen toimilupa päättyy elokuussa, mutta toivottavasti kuuntelijoita löytyy ja kanava pysyy eetterissä jatkossakin.
keskiviikko, kesäkuu 03, 2009
Pohdittavaa
VASTUU SIVIILIUHREISTA
Tässä kirjoituksessa viitataan "Sodan lakeihin". Näillä tarkoitetaan ns. Haagin traditiota (perustuu sopimuksiin vuosilta 1899 ja 1907, käsittelevät laillisia ja laittomia sodankäynnin tapoja), sekä Geneven traditiota (neljä sopimusta vuodelta 1949, sekä näiden 2 lisäpöytäkirjaa vuodelta 1977 koskien eräiden ihmisryhmien saamaa suojelua konfliktin aikana).
Geneven toisen lisäpöytäkirjan (1977, ei-kansainväliset selkkaukset) mukaan kansalla on oikeus nousta mm. rasistista hallitusta vastaan. Tehdään aluksi oletus, että Israel on rasistinen hallitus (mikä ei kuitenkaan ole tämän kirjoituksen pointti).
Tällöin Hamas, Al-aksan marttyyrien prikaatit, Hez-b-Allah, ja muut vastarintaan nousevat ryhmät ovat laillisia taistelijoita jos:
1. Ne ovat alueella valtaan julistautuneen hallinnon käskettävissä (tässä tapauksessa Palestiinalaishallinto, PA). Tämä ei toteudu, sillä PA on toistuvasti kiistänyt olevansa ko. järjestöjen komennossa.
2. He esiintyvät julkisesti sotilaina. Tämän kriteereistä ei olla yksimielisiä, mutta vähimmäisvaatimuksena on aseiden kantaminen näkyvillä ja pääsääntöisesti myös sotilaspuvussa esiintyminen julkisesti. Tämäkään ei toteudu, vaan palestiinalaistaistelijat pääsääntöisesti suorittavat iskunsa piilossa kuljetettujen aseiden avulla.
3. He itse julistavat noudattavansa sodankäynnin lakeja, ja niin myös tekevät. Tämäkään ei toteudu, sillä mm. iskut siviilikohteisiin ovat laittomia (Haagin sopimus 1907, 4. pöytäkirja, eli ns. maasotaohjesääntö), samoin sotavankien teloittaminen (Geneven ensimmäinen sopimus, 1949, sopimus sotavankien kohtelusta). Samoin summittaiset iskut, joiden kohde ja vaikutus on arvaamaton (Haag 4.)
Mikään edellä mainituista kolmesta kohdasta ei toteudu, joten palestiinalaistaistelijat eivät voi vaatia itselleen laillisen taistelijan asemaa. Asema vaatisi kaikkien kolmen toteutumista. Laiton aseellinen taistelu ei nauti kansainvälisten lakien suojaa.
Tehdään seuraavaksi lisäoletuksia. Oletetaan edellä ilmenneestä huolimatta, että palestiinalaisten vastarintataistelu olisi sittenkin laillista.
Sodan lakien mukaan puolustajan velvollisuuksiin kuuluu siviiliväestön saattaminen pois sotatoimialueelta. Hyökkääjän pitää tämä sallia. Mikäli siviilejä ei voida evakuoida, tulee puolustajan pidättäytyä sotatoimista asutusalueilla/alueilla, jossa siviiliväestöä on.
Hyökkääjä ja puolustaja ovat yhdessä vastuullisia asutuskeskustaistelun aiheuttamista siviiliuhreista. Kuitenkin siten, että mikäli puolustaja tarkoituksellisesti puolustautuu paikoissa, joissa on paljon siviilejä, vastuu siviilitappioista on yksinomaan puolustajan.
Palestiinalaistaistelijat piiloutuvat tavallisen kansan sekaan, mikä myös asettaa juridisen vastuun siviilitappioista heille. Tämän lisäksi, mikäli sotatoimialueella siviilit avustavat sotilaan statuksen omaavia henkilöitä (esim. lailliset sissit), menettävät he Geneven 4. sopimuksen (1949, sopimus siviilihenkilöiden suojelusta konfliktin aikana) heille takaamat oikeudet.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Palestiinalaiset eivät ole sodan lakien mukaan laillisia taistelijoita ja vaikka olisivatkin, kantavat he silti päävastuun sodan aiheuttamista siviilitappioista. Hamas ym. ovat terroristijärjestöjä, eikä niillä voi olla em. syistä voi olla laillisen vastarinnan statusta. Lisäksi niiden sodankäyntitavat rikkovat kansainvälisiä sopimuksia ja aiheuttavat siviiliuhreja molemmin puolin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)